Ammattitaitoista ajo-opetusta jo vuodesta 1984!
Oppimisen tulee olla hauskaa sekä turvallista!

Kommentti ajokorttiopetuksesta

Ehdottomasti parasta tällaisessa autokoulujärjestelyssä on sen henkilökohtaisuus. Aikataulu on lähes aina sovittavissa ja näin ollen hyvin joustava. Kritiikki ja neuvot eivät tunnu pelkästään koulunpenkillä istumiselta, vaan hyviltä reaalimaailman vinkeiltä ajamiseen, joissa on oikeaa ajatusta takana. Henkilökohtaisuus tuo myös tietynlaista luottamusta ajo-opetusta kohtaan, mitä ei välttämättä suuressa ryhmässä samoissa määrin tapahdu.

Hintavertailusta en osaa sanoa mitään varmaa, mutta takuuhinta opetukseen on ehdoton valtti, jos ajokokeen läpipääsystä on pienintäkään epäilystä etukäteen (niin kuin minulla oli).  Muutama ylimääräistä ajotuntia tulivat todella tarpeeseen, ja minusta on äärimmäisen hyvä etu, että ne eivät suoraan vaikuttaneet lopulliseen hintalappuun.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että ajo-opetus tuntui asiantuntevalta, ja esimerkiksi vapaavalintainen aloituspaikka ajotunneilla oli minulle äärimmäisen kätevä.

Erityistä kritiikkiä ei tule mieleen juuri tällä hetkellä, joten en voi muuta kuin kiittää.

Hyvää kesää toivottaen,

Timi